Ohje on Pdf-tiedostomuodossa sähköisesti toimitettava. Rekisteröityneet asiakkaat voivat ladata ohjeen omilta sivuiltaan.
Joka vuosi on ollut tapana, että Neulefestareilla julkaistaan virallinen festarihuivi joko yhteistyössä jonkun suunnittelijan kanssa tai järjestävän tahon eli Lankakauppa Titityyn Tiinan toimesta. Näin tänäkin vuonna! Tiina on suunnitellut tämän vuoden Jyväskylän Kesän teemaan, toivoon liittyen huivin - luonnollisesti nimeltään Toivo. Jos maailma jotain tällä hetkellä kaipaa, niin toivoa. Olemme eläneet täysin poikkeuksellisia aikoja, jotka ovat saaneet meidän näkemään ja kokemaan elämän karuimmat puolet. Silti toivomme, että tätä huivia neuloessa, silmukka silmukalta kuljemme yhdessä kohti valoa. Sillä niin kauan kuin on toivoa, on myös elämää.
Toivo-huivi on helppo pitsihuivi vaikka ensimmäiseksi pitsineuleeksi. Huivi neulotaan leveyssuunnassa ”siivestä siipeen”, työn vasemmassa reunassa lisätään aina oikealla puolella yksi silmukka. Jos haluat neuloa helpomman version, jätä kaavio B kokonaan pois ja jatka kaavion A jälkeen lisäyksiä ja pitsiä vielä 53 kerrosta tai kunnes viimeistä lankakerää on jäljellä noin puolet. Neulo viimeisenä nurjan puolen kerros ja siirry sitten reunan joustinneuleeseen.
Jyväskylän Neulefestareiden 2023 virallinen huivi TOIVO - Langat ja ohje saatavilla settinä. Settiin kuuluvat Neulefestareiden Toivo -festarihuivin langat 200g Sandnes Garn Sunday ja Toivo festarihuivin neuleohje suomeksi ja englanniksi pdf-muodossa sähköpostiin ja asiakastilillesi verkkokaupassa titityy.fi.
Lähetämme tilauksesi jopa samana päivänä!
Tilausten käsittelyaika 1-3 pv, toimitusaika toimitustavasta riippuen 1-5 pv
Ilmainen toimitus yli 80 € tilauksiin Suomessa!
Pakettitoimitus alk. 4,90 €
Monipuoliset maksutavat
Shop in English
Fast worldwide shipping by DHL Express!
Löydät Titityyn hämmästyttävän lankataivaan Jyväskylästä Toivolan Pihalta. Me autamme sinua asiantuntevasti lankojen valinnassa, olit sitten vasta-alkaja tai neulekonkari. Uskomme laatuun ja luonnonmateriaaleihin.
Lankakauppa Titityy
Cygnaeuksenkatu 2
40100 Jyväskylä
Ma - Pe 10 - 18
La 10 - 16
Su 12 - 16 (17.12. asti)
Luotettava ja 100 % suomalainen verkkokauppa titityy.fi palvelee sinua 24/7. Tilaa tuotteet vaivattomasti netistä kotiisi, noudettavaksi haluamastasi noutopisteestä tai vaikka Lankakauppa Titityyn myymälästä Jyväskylästä!
Asiakaspalvelu
Puh. 040 487 4779 | info@titityy.fi
(ma-pe 10-17)