186672dd8ae9122a.jpg

Lokakuisena perjantai-iltana Titityyn lankakauppa muuttui käsityöharrastajien unelmapaikaksi – "Lankakaupan yö" tarjosi mahdollisuuden neuloa yhdessä, tutustua uusiin lankoihin ja nauttia erityistarjouksista, kaikki myymälän sulkemisajan jälkeen!

Loppukesästä ajatukset Titityyn lankakaupan tapahtumasuunnittelussa siirtyivät alkavaan syksyyn ja uusiin neuletapahtumiin. Kurssien lisäksi halusimme tänä syksynä järjestää neulojille ihanan kotoisan neuleillan täynnä yhdessäoloa ja neulomista. Titityyn Kati otti tapahtuman järjestelyt hoitaakseen: Lankakaupan yö olisi kaikille avoin, lämminhenkinen ilta, jossa tärkeintä olisi toisten neulojien tapaaminen, tutustuminen ja rentoutuminen.


Syksyiseen perjantai-iltaan ajoitetun Lankakaupan yön tapahtumaliput myytiin loppuun, ja mukana oli liki 30 neulojaa Jyväskylän läheltä ja kauempaakin. Kaikki löysivät Titityyn myymälästä oman paikan itselleen, asettuivat mukavasti istumaan ja kaivoivat kutimensa esille. Jutustelu ja Titityyn lankavalikoimaan tutustuminen alkoivat heti, ja naurua kuului joka huoneesta.


Illan aikana osallistujien oli mahdollista tehdä itselleen illasta muistoksi oma silmukkamerkki. Yllätykseksi osallistujille lanseerasimme illan aikana ihanan käsinvärjätyn Kettu Yarns -merinosukkalangan. Myöhemmin söimme yhdessä Titityyn alakerran kahvila Valkoisen Puun valmistamaa herkullista iltapalaa, joka sai paljon kehuja.

Kaikki neulojat saivat kirjoittaa “sanaseinälle” vastauksen kysymykseen “miksi neulot?” Keltaisia post it -lappuja alkoi kertyä ihanaksi sanapilveksi Titityyn eteisen seinälle.

Neuleilta oli valtavan onnistunut. Kati kierteli illan aikana jututtamassa ihmisiä, ja palaute oli valtavan positiivista ja neulojat hyvällä mielellä. Kaikki juttelivat toistensa kanssa eikä kukaan jäänyt ulkopuoliseksi. 

“Parhaiten mieleeni on jäänyt keskustelu, jossa ensimmäistä kertaa tällaiseen tapahtumaan osallistunut neuloja kertoi vaikuttuneensa illan turvallisesta ja lämpimästä tunnelmasta. Hän tunsi olevansa osa joukkoa, vaikka ei tuntenut entuudestaan kuin yhden ihmisen.”

Lähtiessään puolen yön aikaan kohti kotia moni neuloja kertoi jäävänsä odottamaan seuraavaa Lankakaupan yötä. Ja sellainen varmasti onkin tulossa. Kati nauttii suuresti pienten tapahtumien järjestämisestä ja on luvannut tarttua tapahtuman puikkoihin ensi kerrallakin. 

“Me Titityyssä haluamme olla osaltamme luomassa ja ylläpitämässä neule- ja käsityökulttuuria Suomessa. On tärkeää että että erilaiset neulojat saavat tilaisuuksia kohdata toisiaan vapaamuotoisesti ja mukavassa tapahtumassa, jonka ilmapiiri on rento, suvaitsevainen ja avara. ”

Kiitos vielä kerran kaikille neulojille, jotka tekivät Lankakaupan yöstä mahdollisen! Haluamme tarjota neulojille tilaisuuksia tutustustua toisiinsa, uusiin lankoihin, materiaaleihin ja työvälineisiin myös jatkossa.

Tilaa Titityyn uutiskirje ja seuraa Titityyn tapahtumakalenteria ja somea, niin kuulet tapahtumista ensimmäisten joukossa! Tervetuloa mukaan!

Titityyn neulekurssit

Titityyn tapahtumakalenteri

Tilaa uutiskirje

CUSTOMER SERVICE

+358404874779

Visit Us

Yarn Shop Titityy

Cygnaeuksenkatu 2
40100 Jyväskylä
Finland

Shop Hours
Mon-Fri 10:00-18:00
Sat 10:00-16:00
Lankakauppa Titityy - Tutustu laadukkaisiin lankoihin ja neulontatarvikkeisiin suomalaisessa lankakauppa Titityyn verkkokaupassa ja myymälässämme Jyväskylässä. Jo 18 vuotta olemme tuoneet neulemaailman suosituimmat langat ja uutuudet neulojien saataville. Neulova tiimimme auttaa sinua kaikissa käsityötarpeissasi asiantuntevasti. Tarjoamme nopean toimituksen suoraan varastostamme. Valikoimassamme on tarkoin valittuja merkkejä, pohjoismaiset suosikkibrändit Sandnes Garn, Filcolana, Isager, Knitting For Olive, Tukuwool, sekä laadukkaita työkaluja Knit Prolta ja ChiaoGoolta. Olemme sitoutuneet vastuullisuuteen, ja tarjoamme erityisesti luonnonkuituja kestävällä hankintatavalla. Luota ammattitaitoiseen palveluumme seuraavan neuleprojektisi toteuttamisessa!
Evästeasetukset