17438622062b407c5d.jpg

Mikä yhdistää argentiinalaista Jojia ja suomalaista Tiinaa? Tietenkin neulomisen ilo ja rakkaus laadukkaisiin lankoihin. Ystävyydestä syntyi Jojin suunnittelema Tii Pullover suomalaiselle langalle.

Odottamaton yllätys, — ja sitä se todellakin oli. Tapasin nimittäin argentiinalaisen Jojin ensimmäistä kertaa Brightonissa neulefestareilla. Olimme kumpikin hieman pihalla ja häkeltyneitä. Minä ensimmäistä kertaa ylipäätään kansainvälisillä lankafestareilla tapaamassa alan staroja, ja törmätä nyt Joji Locatelliin, ihailemaani neulesuunnittelijaan. Jojin kanssa juttu luisti heti, ja siitä lähtien olemme olleet ystäviä, vaikka välimatkaa mannerten välillä onkin.


Joji on käsittämätön tapaus, hänen ideapankistaan löytyy aina jotain uutta ja mielenkiintoista, ja ihailen hänen tapaansa luoda uutta. Kuten nyt tämäkin, Tii pullover — joka on vielä nimetty minun mukaan. Kyllä oli roskia silmissä kun kuulin tästä neuleesta — se on helppo, aloittelijaystävällinen malli mutta uskomattoman mielenkiintoisella yksityiskohdalla varustettuna. Paita on neulottu kahdesta kappaleesta ylhäältä alas. Kappaleet yhdistetään lopuksi I-cordilla, joka muodostaa kauniin lettikuvion. Joji nauttii muodoilla leikkimisestä mutta niin, ettei kokonaisuus muodostu liian monimutkaiseksi.

Paita on neulottu kotimaisesta Tukuwool DK -langasta, omistamani lankabrändin 100 % suomalaista villaa olevasta omasta ylpeydestämme, kauniissa luonnonharmaassa sävyssä Auri. Jos haluat väriä elämään, löytyy Tukuwoolin värikartasta jokaiselle jotakin. Voit heittäytyä villiksi ja leikkiä väreillä enemmän — valitse tällöin eri sävyt kumpaankin kappaleeseen ja neulo I-cord kolmannella.


Tii Pulloveriin tarvitset koosta riippuen 300-700 g lankaa. Kokoja ohjeessa on kymmenen. Neuloin omani koossa 4 ja sävyssä Selja. Paita painaa 350 g ja neuloutuu todella nopeasti. Suunnittelen jo seuraavaa, ehkä lempisävystäni Nilasta tai kolmesta ihan eri sävystä, saapa nähdä!

~ Tiina

Tii Pullover neuleohjeen lisätiedot:

Koko
1 (2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10) 
Väljyys: 10-12” 25-30 cm


Valmiin neuleen mitat:
Rinnanympärys 40 (44, 48, 52, 56, 60, 64, 68, 72, 76)“ 100 (110, 120, 130, 140, 150, 160, 170, 180, 190) cm.


Lanka ja metrimäärä:

3 (4, 4, 4, 5, 5, 6, 6, 7, 7) vyyhtiä Tukuwool DK (100% villaa, 250 m / 100g)  750 (825, 900, 1000, 1125, 1250, 1375, 1500, 1625, 1750) m. Jojin paita neulottu sävyssä 03 Auri.


Puikot:  4.5 mm and 3.75 mm/ 80 cm long ja 4.5 mm sukkapuikot I-cordia varten (tarvitset vain kahdet sukkapuikot)
Muuta: silmukkamerkkejä
Tiheys: 16 s and 26 r/10cm sileää pingotuksen jälkeen.



Neuleohje: Tii Pullover / Joji Locatelli

Tilaa uutiskirje
Lankakauppa Titityy - Tutustu laadukkaisiin lankoihin ja neulontatarvikkeisiin suomalaisessa lankakauppa Titityyn verkkokaupassa ja myymälässämme Jyväskylässä. Jo vuodesta 2006 olemme tuoneet neulemaailman suosituimmat langat ja uutuudet neulojien saataville. Neulova tiimimme auttaa sinua kaikissa käsityötarpeissasi asiantuntevasti. Tarjoamme nopean toimituksen suoraan varastostamme. Valikoimassamme on tarkoin valittuja merkkejä, mm. pohjoismaiset suosikkibrändit Sandnes Garn, Filcolana, Isager, Knitting For Olive, Tukuwool, sekä Knit Pro ja ChiaoGoo puikot ja neuletarvikkeet. Olemme sitoutuneet vastuullisuuteen, ja tarjoamme erityisesti luonnonkuituja kestävällä hankintatavalla. Luota ammattitaitoiseen palveluumme seuraavan neuleprojektisi toteuttamisessa!