Artikkelit, Inspiraatio, Neuleohjeet,

Tule mukaan Seashore Cowl KALiin!

Julkaistu: 07.10.2020



Syyskuussa vietetiin sekä Titityyn 14-vuotissyntymäpäivää että juhlistettiin Miljan 10-vuotista työuraa Titityyllä! Synttärilivessä esiteltiin yksi Miljan suunnittelemista lempiohjeistaan, Seashore Cowl. Aina ei tarvitse neuloa niitä uusimpia hittejä, usein vanhemmissakin malleissa on unohtuneita helmiä ja niitä haluammekin nostaa nyt esille. Yhteisneulonta kestää marraskuun loppuun saakka ja mukaan voit tulla myös jo aiemmin aloitetuilla mutta vielä keskeneräisillä Seashore Cowleilla. Muista käyttää hastagia #seashorecowlkal niin löydämme postauksen ja näin osallistut myös arvontaan. Joulukuun alkupuolella arvotaan lahjakortti puotiimme, ja summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon väkeä lähtee tähän mukaan, joten houkuttelehan kaveri messiin myös!



Titityyssä kauluria neulotaankin koko tiimin voimin. Ollaan pitkään mietitty, mikä voisi olla hyvä tiimineule ja päädyimme tähän monikäyttöiseen asusteeseen. Tiina valitsi lopulta, pitkän harkinnan ja pähkäilyn jälkeen, oman settinsä Uschititan Merino Singlesistä sekä Röyhetyisestä, värit Vikings sekä Öljypuu. Muun tiimimme valintoja näet piakkoin somesta, kannattaa siis seurata Instagramia tiiviisti!



Teimme Seashore Cowlista valmiita lankasettejä jotka löydät täältä. Ohje on myynnissä verkkokaupassammee sekä Ravelryssa. 


Koot: S (M, L, XL) = Pituus rinnan ja käsivarsien ympäri n. 100 (110, 120, 130) cm. Kuvassa ensimmäinen koko, johon riittää 1 vyyhti kirjavaa lankaa + 1 kerä mohairia. Isompiin kokoihin osta 2 settiä eli 2 + 2 kerää.

Seashore Cowl -kaulurin neuleohje on myynnissä erikseen, lisää se ostoskoriin täältä.