Titityyn Joulu - Parhaat lahjaideat sekä ilmainen Matkahuollon toimitus yli 40 euron tilauksille 10.12.23 asti!
Osta ohje verkkokaupasta tai suoraan Ravelrysta
Toivola on nimensä mukaan toivoa täynnä sekä armaan lankakauppamme koti Jyväskylän keskustassa, Toivolan Vanhalla Pihalla. Tämän huivin piti olla tämän vuoden etkofestarihuivi, mutta johtuen koronaepidemiasta ja festareiden siirtymisestä ensi kesälle, siitä tuli nyt tämän kesän mysteerihuivi ja suunnittelijan ensimmäinen sellainen, joten jännän äärellä ollaan! Antakoon se meille lohtua ja kasatkoon meidät yhteen muistelemaan viime vuosien festaritunnelmia sekä haaveilemaan uusista… Toivoen tapaamme Toivolassa vielä ennemmin tai myöhemmin sankoin joukoin, kun on turvallista taas tavata ja halata.
Huivi neulotaan tasona kolmella värillä. Tosin malli soveltuu myös neulottavaksi kahdella värillä (tällöin värit A ja C ovat samat ja väri B kontrasti) tai jopa yksivärisenä, mikäli et ole monivärisen ystävä. Voit valita sävyt, jotka liukuvat väristä toiseen, tai rohkeasti toisistaan erottuvat värit. Tässä mallissa sillä ei juuri ole väliä. Suosittelen valitsemaan kuitenkin melko solidit tai semisolidit värit (eli ei liian moniväriset sävyt), jotta neulekuviot erottuvat.
Materiaalit
Louhittaren Luola Terhenetär (400 m/100 g, 85 % superwash BFL 15 % nylon) 3 x 100 g
Sävyt: A: Haikeus (vähintään 60 g), B: Marras (menekki lähes 100 g) ja C: Savu (100 g)
Tai muuta fingering -vahvuista lankaa. Toisen version neuloin Tukuwool Hakamaa Fingeringistä, sävyt valkoinen (värit A ja C) sekä vaalea harmaa (väri B).
Puikot
Pyöröpuikot, vähintään 80 cm , 4 mm, tai puikkokoko, jolla saavutat annetun tiheyden.
Neuletiheys
17 s x 24 krs= 10 cm kaavio C :n mallikertaa neulottuna, pestystä ja pingotetusta huivista.
Muuta
Kanavaneula päättelyyn.
Kokosimme ohjetta varten inspiraatioksi muutamia lankasettejä,
Tiina neuloi Toivola-huivin väreistä Haikeus, Marras ja Savu
Lisää ostoskoriin
Sandra valitsi värit Pinja, Parkki ja Petrooli
Lisää ostoskoriin
Siinan setissä ovat värit Malva, Hämy ja Vadelma
Lisää ostoskoriin
Miljan settiin valikoituivat värit Helmi, Pinja ja Hempi
Lisää ostoskoriin
Saritan valinta on Helmi, Okra ja Hehku
Lisää ostoskoriin
Jos kaipaat Tweedin tilalle jotain muuta, kokeile esim. Ympynen-silkkisekoitetta, josta löydät mm. Tiinan mallihuivin värit.
Lisää Haikeus, Marras ja Savu ostoskoriin.
Lähetämme tilauksesi jopa samana päivänä!
Tilausten käsittelyaika 1-3 pv, toimitusaika toimitustavasta riippuen 1-5 pv
Ilmainen toimitus yli 80 € tilauksiin Suomessa!
Pakettitoimitus alk. 4,90 €
Monipuoliset maksutavat
Shop in English
Fast worldwide shipping by DHL Express!
Löydät Titityyn hämmästyttävän lankataivaan Jyväskylästä Toivolan Pihalta. Me autamme sinua asiantuntevasti lankojen valinnassa, olit sitten vasta-alkaja tai neulekonkari. Uskomme laatuun ja luonnonmateriaaleihin.
Lankakauppa Titityy
Cygnaeuksenkatu 2
40100 Jyväskylä
Ma - Pe 10 - 18
La 10 - 16
Su 12 - 16 (17.12. asti)
Luotettava ja 100 % suomalainen verkkokauppa titityy.fi palvelee sinua 24/7. Tilaa tuotteet vaivattomasti netistä kotiisi, noudettavaksi haluamastasi noutopisteestä tai vaikka Lankakauppa Titityyn myymälästä Jyväskylästä!
Asiakaspalvelu
Puh. 040 487 4779 | info@titityy.fi
(ma-pe 10-17)