Neuleohjeet,

Yhteistyössä Anjuknits - The Silk Mohair Beanie

Julkaistu: 13.01.2022



Olen suunnitellut pari asustetta ennestään, ja yleensä inspiraatio lähtee joko omasta tarpeesta tai vaikka ihan vaan lankakerää hypistelemällä. Tämän pipon suunnittelussa inspiroi Tuku warmer -kauluri. Halusin tehdä siihen sopivan pipon, joka olisi kevyt mutta lämmin. Syntyi The Silk Mohair Beanie. Silkin ja mohairin yhdistelmä on lämmin muttei missään tapauksessa liian kuuma, ja siksi tätä pipoa voi käyttää pitkälle kevääseen. Pipon voi myös kokeilla tehdä 1o 1n -resorilla tai vaikka ottamalla viisi erisävyistä silkki-mohairia ja kokeilemalla, millainen värisävy niistä tulisi. 

 

Aloin neulomaan aktiivisesti, kun keskimmäinen lapseni syntyi eli seitsemän vuotta sitten. Silloin olin kotona ja kaipasin omaa tekemistä. Tykkään neuloa paitoja ja kokeilla uusia tekniikoita ja lankayhdistelmiä. Enimmäkseen neulon itselleni ja lapsilleni, joskus myös läheisille kavereille. Lempilankojani ovat tanskalaisen Knitting for Olive -neulebrändin langat. Niissä ihastuttavat kauniin rauhalliset sävyt sekä erinomainen laatu. Tykkään välillä kokeilla eri merkkien lankoja. Olin onnekas, kun sain tänä talvena testineuloa aiemmin mainitsemani Tuku warmer -kaulurin, jossa on lankana 100 % suomenlampaan villaa, Tukuwool DK. En osannut kuvitellakaan, kuinka kiva rouheampikin villa voi olla käytössä! Rouhea villa yhdistettynä pehmeään silkkimohairiin on kiehtova yhdistelmä, jota olisi kiva kokeilla tulevaisuudessa myös puseroon.

Lataa ilmainen neuleohje The Silk Mohair Beanie Ravelrystä.

Mukavia neulontahetkiä! Voit seurata minun neulontamatkaa täältä @anjuknits .

Tässä erilaisia vaihtoehtoja moniväripipoon: 

Tilia: 101, 355, 327, 124, 347.


Tilia: 100, 321, 370, 335, 360.


Tilia: 336, 354, 363, 203, 352.



Isager Silk Mohair: 0, 12, 41, 66, 44.


Isager Silk Mohair: 0, 62, 69, 60, 36.


Loading...